perjantai 29. heinäkuuta 2011

Pe-la yö 29.30.7

Wasa Gym House n runsaslukuinen henkilökunta on viikon virkistäytymislomalla elokuun ensimmäisen viikon!
Päivystysvuorot toimivat kuitenkin ma-pe 1-8-5.8  klo 17-19 eli tuona aikana ovi/vastaanotto on auki!
Avainkortilla kulku  toki normaalisti 06-22 !
Palattuamme aloitamme boulderointiseinien tekemisen tyyllin oksat pois ja pala latvaa!
Oikein mukavia heinäkuun viimeisiä päiviä ja hyvää elokuun alkua!
Timppa
www.wasagymhouse.com

torstai 28. heinäkuuta 2011

perjantai 29.7

Muokkaa
Se olisi  sitten viikonloppua!
Eilen siinä aamusella reenailin etureidet
aamupalaksi!ja erikoista kyllä
jalkoihin niin hyvä tuntuma tyhjillä tankeilla että
ihmetellä täytyy miten moinen edes on mahdollista!
päivällä sitten tein takareidet ja pohkeet/lähentäjät!
Tänään taidankin tyytyä
yhteen harjoitukseen,mene ja tiedä mikä lopputulos oikeasti on ,mutta senhän näkee sitten iltasella!
Liukesin työmaalta poikkeuksellisen hiljaisen päivän johdosta
ja kauniin sään vuoksi jo hiukan aikaisemmin ja
rykäsin Rocketilla hiukan yli 300 km lenkin,ja mukavata oli,
tosin tapani mukaan kuvittelin taas olevani hiukan
lämpöisemmässä maassa ja auringon laskettua iski
aika helvetin kylmä!gymin kautta työlaukku
kainaloon ja kotiin kuumaan suihkuun!
Huomenna aamulla rouvan kupla kohti
helsinkiä javiikon reissu kroatiaan,saa olla möllöttää auringossa
ja käydä rauhassa jumpalla + ajatukset hetkeksi muualle näistä työkuvioista,
vaikkakin mä toki viihdyn paremmin kuin hyvin tuossa ympäristössä.
Loma on kuitenkin aina loma vaikka ei  jäätelö poskessa voi sitä läpi vetääkkään!Takasippäin
tullessa isä-ukko mr Fakiiri turusta mukaan ja sitten aloitetaankin boulderointiseinien
rakentelu sata lasissa gymille,josko jollain olisi jotain vinkkiä kyseisestä lajista seinien vaatimustasosta,toivomuksia ynm
olisin oikein kiitollinen kaikesta avusta!tarkoitus ehkä lähteä seuraavana suinnuntaina reissusta
tullessa vakoilemaan vaikka tampereelle kyseistä paikkaa,että saan rakennusmiehelle hiukan selvennettyä mistä on kysymys!
Eli mikäli sikäli jollain olisi jotain kuvaa moisesta systeemistä voisi ottaa minuun yhteyksiä
numerosta 050 4117330 saa kiinni tai meilillä esim timo.vilponen@wasagymhouse.com

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

28.7 Torstai

Josko tähän sanoisi että hyvää huomenta!
pihalla paistaa aurinko , kaunis kyykkypäivä
tänään!
siinä vaiheessa yleensä viimestään se on pilalla koko
päivä!
Eilen tuossa oli käsipäivä vuorossa,
ja oikein
hyvän jumpan sain aikaiseksi!
tosin tuossa hiljaisina
hetkinä,
tuolla gymillä töissä ollessa,
ehkä
tulee liikaa luettua kaikenlaista alan opusta ja
samalla sovellettua sitten omiin harjoituksiin
mitä merkillisempiä
variaatioita!
suomeksi sanottuna eilen tuli noille
käpälille ihan perkeleesti sarjoja/
erikoistekniikoita,
mutta samalla
ihan helvetinmoiset paineet kyllä myöskin
sain aikaiseksi.
Siinä sitä sitten taas vaasan poika omassa pääkopassaan
rukoili että poista kipu jätä turvotus!
Mutta nyt taitaa olla aika ns armeija lausahdukseen
“patteri valmistautuu
aamutoimiin”
kaffit koneeseen ja liikenteeseen!
aikainen lintu madon nappaa tai jotain.
Herätessä  hymähdin tuossa kun syystä tai toisesta
tuli mieleeni/uniini eräs vuosien takainen
laivamatka,
laivamatka tuli varmaan uniin  siksi että tilailin
eilen isäukolle
lippuja ruotsista suomen puolelle.
Anyways oltiin matkalla vaasasta (minne lie
pikkusatamaan
tuo pieni rahtilaiva silloin aikoinaan menikään
ruotsin puolelle)
“Botnia link” taisi olla paatti nimeltään
(pääasiasssa
rekkamiehiä täynnä)
Aamulla istuttiin yhden
vanhan herran työkaverini   Kaitsun kanssa
laivan aamupala osastolla ,
ja seurasin siinä
kahvia juodessani
kun nuori Romaanipoika juoksi edes takaisin,
tuli hännän alla
hakien kahvia ynm ynm vanhemmalle romaani
herralle!
Liekö tuo heillä joku perinne ?mene ja tiedä?
kuitenkin,
yritin hiukan vajota pöydän alle että tämä nuori herra ei olisi
huomannut meitä!no kuinka ollakkaan ennen pitkää
kaveri paukkaa siihen meidän pöytään ja
kovaan ääneen
kyselemään että
(kutsuttakoon miestä vaikka Waldeksi)
Walde-”mitäs miehiä te olettee?Rekkamiehiäää?”
minä- “ei me olla rekkamiehiä ,ollan menossa Norjaan
hommiin !”
Walde -”Norjaan hommiin?jaa että mitäs homiaaa?”
minä-”ei ihmeellistä mennään kolmeksi neljäksi viikoksi
eristyshommiin Norjaan
Walde(erittäin kovaan ääneen)-”kiristyshommiin
norjaan kolmeksi neljäksi viikoksi”
minä-”eikun eristys!”
Tssä vaiheessa ajattelin että eihän tämä
kertakaikkiaan
voi ollla edes totta ,
tilanne oli niinkuin jostain vanhasta kummelin
sketsistä ja kieltämättä erittäin
koominen sellainen!
koko aamupallaosasto kattoo meitä että mitäs
kiristys-miehiä nämä oikein on,heh
No joo eipä tällä mitään tekemistä taas minkään kanssa
ole,että eipä muuta kun loput sumpit naamariin
aamusiivoileen salille,ja todettakoon että
kait tässä loman tarpeessa jo oikeasti on?
Torstaita!

27.7 Keskiviikko

aamulla hieronta+kevyttä siivousta ja muutama köykänen sarja olkapäitä,iltasella olisi tarkoitus tehdä käpälät!
lihttp://www.propowermedia.comsää tarinaa

tiistai 26. heinäkuuta 2011

27.7 Keskiviikko

http://www.propowermedia.com

26.7 Tiistai

No niin nyt on “Nappula”kuten Fjelli minua kutsuu ilmoittanut ruhonsa SM kisoihin,

Infoa asiasta on jossain sähköisessä muodossa jo ilmeisesti  Bodyn sivuilla näkynytkin!
Ilmoitin itseni alle 100 kg sarjaan,syystä että en voi aivan staprosenttisen varma olla
näiden vuosien tuomasta painolastista,tai pikemminkin viemästä painolastista!heh
Tällä hetkellä näyttäisi siltä että tuo alle satkuun mahtuminen ei ole mahdollista mutta
parempi katsoa kuin katua!
Toki jos oikein rypistää eikä lataa lainkaan niin meneehän se mihin vaan,
mutta kysymyksessähän ei ole painonpudotus! ja hulluahan se tyhjänä lähteä keikkumaan?
ylemmäs voi aina mennä mutta ei sääntöjen mukaan toisinpäin!
Toukokuusta asti ryitty rasvoja pois hitaasti mutta varmasti!lauantaina viikoksi vielä lomalle
ja sitten rallivaihde päälle!päivänjatkoja!Timppa

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Lauantai 23.7

Voikos lauanatai aamua enää paremmin aloittaa
kuin tyhjällä vatsalla salin imuroinnilla?
Bulldoggeja kun on turha kuvitella saavansa kovin
aikaisin lenkille aamusta,
(edes tällaisena lämpöisenä aikana!)
eikun imuroimaan ja
samaan kurjuuteen voisi hiukan tehdä etureisiä,
Eilen
oli vuorossa olkapäätreeni,ja yllättävää kyllä
tuntui että meni huomattavan paljon paremmin
kuin mitä näinkin kevyeeseen kehonpainoon voisi
itse olettaa!
Liekö syynä että tämä kankea yläkeho
venyy minun mittapuuni mukaan hiukan
paremmin liikkeisiin vaadittaviin
agrob(p?)aattisiinasentoihin.
Etureisiähän olen jo useamman vuoden hinkannut
vain
joka toinen vko/kierto takareidet ja pohkeet toki
joka vko.
eli siksi voi joskus  ns kevyen pompottelun tehdä jotain potkuja ynm
tähän aamuun tyhjällä vatsalla,ns aerobisena jumppana!
Muutenhan se on aikalailla tyhjänpäivästä lähteä
reisiä vispaamaan tyhjillä tankeilla!
Viikko olisi vielä töitä,ja sitten viikon loma,vaikkakin
pidän niin paljon nykyisestä”työstäni”että en juurikaan
koe edes olevani töissä!
Elokuun 6pvä olisi tarkoitus olla back in business
ja silloin olisi sitten viimeistää isolla kädellä aloitettava  nuo
kiipeilysysteemien rakentelut!
Nyt Rocketin selkään ja kohti salia!hyvää viikonloppua!
Timppa  jatkossa osoitteessa http://www.propowermedia.com

lauantai 16. heinäkuuta 2011

17.7.sunnuntai

 löydyn jatkossa osoitteesta


http://www.propowermedia.com/luokka_ei-luokkaa/bodailua-ja-beetleilya

perjantai 15. heinäkuuta 2011

15.7 Perjantai

Moi taas,just tulin gymiltä takajalka,pohje,lähentäjä,vatsajumpalta!kello nyt puoli 1 yöllä!
Päivällä tein olkapäät,hiukan meni puuroksi syystä tai toisesta päiväjumppa,liekö syynä tuo eri aikataulu harjoitukselle perjantaisin vaiko mikä,no aina ei voi olla hyvä päivä ei kuulemma edes joka päivä!
yöstä tulee lyhyt!pitäisi aamulla lähteä jo 05-06 ajelemaan vantaalle vaihtamaan rouvan autoa!siksi itse asiassa menin vielä yö myöhään gymille(isoja roskapusseja talvirenkaille)
tosin nyt on ilmassa jo ajatusta että meneekin puihin koko homman kanssa ,eikä olisi ensimmäinen kerta!
Ymmärrän hyvin rakkaan suhteen metalliin en itsekkään raudasta pysty luopumaan...mutta että autosta.
Mutta saanpahan syyn olla jatkossa enää sekaantumatta tuon auton hävitysprojektiin..sekun tuntuu olevan kuin syöpä ..ja mikäs siinä hyvänlaatuinen sellainen.
salin laajennus / Boulderointitilan teko on käynnissä hyvin hyvin rauhalliseen tahtiin..tässäkun on niin paljon kaikenlaista muutakin tekemistä ja ajateltavaa!mutta syskyllä valmista..se se pääasia on!nautitaan nyt se mitä pystytän näistä vähäisistä kesäpäivistä!siskon tyttö Lillikin sanoi tänään isänsä Juhanin kanssa gymillä ollessaan että" laihialla ei ole enää lumen palaakaan!"se on toki hyvä että 15.7 ei ole enää yhtään lunta edes laihialla!hah.
Nyt olisi ilmeisemminkin pakko mennä hetkeksi kontalleen mikäli sikäli sitä nyt sitten on yleensä aamulla minnekkään lähtöä!Vielä pahempi jos sinne asti turhaan ajelee täältä pussin perältä!
Öitä!Timppa

maanantai 11. heinäkuuta 2011

12.7 Tiistai

Klo 06,ja jo hereillä jonkun aikaa..eilinen meni ns reisille ja nukuin kuin lapsi koko päivän joten tänään tai viime yö sitten olikin eräänlaista häärimistä ja pyörimistä!
Nyt voisi lähteä hiukan jotain siivoileen tuonne gymille!josko tuon prätkän vaan kehtaisi pamauttaa käyntiin,tosin pitäähän naapureidenkin joskus herätä!
seinien rakentelun olen saanut nihkeästi aloitettua!lähinnä materiaalien ja työkalujen tiloihin kuskaamista!
Onneksi ei ole mitään muuta kuin itse asettamat "aikarajat"joten ne ovat erittäinkin joustavat,kuntosalitoiminta kun kuitenkin herää suurimmalla osalla ihmisistä vasta tuossa syyskuussa joten jos nyt sitten viimeistään silloin olisi valmista kauraa,
Isä ukkoa olen haastanut kovasti ruotsista projektin pariin,tämä kun olisi hänelle oikeinkin mielenkiintoinen projekti!ja vasara ei lennä läheskään yhtä usein käsistä ku meikäläisellä,eli pakkelointihommiltakin säästyisi!
Treenailtu on koko ajan,ja on tuntunut oikein hyvältä nuo jumpat,vaikkakin tasavuosia kesän alussa tuli täyteen!Josko tuudittautuisi siihen vanhaan uskomukseen että sitä paranisi kuin viini vanhetessaan!
Ikäväkseni tai ilokseni voin sanoa että olo ei ole sen kummempi kuin 10-20 v sitten! onko se sitten hyvä vai huono asia niin en tiedä,
Toukokuusta asti ollut erittäin tarkalla ruokavaliolla ja painoa on lähtenyt jo runsaat 15kg tyyliin kerta viikkoon on syöty kunnolla,jos on juotu,sitten ei ole juurikaan syöty!harvemminhan tässä mitään biletetään mutta näin suvena sitäkin sorttia joskus tulee harrastettua!

Rouva järjesti muutaman viikon myöhässä kunnon synttärikemut teemana 70 luku,tontti oli täynnä kaikenlaista hippiä ja kieltämättä oikein kivaa oli!sääli naapureita.

Kuun lopussa pitäsi lähteä viikon lomalle lämpöiseen,tai lämpöisempään,Itse olin ajatellut että en pidä töistä lomaa lainkaan , mutta kuulemma viikkko on ainakin pakko olla tästä sirkuksesta pois!toisaalta se voi tehdä ihan hyvää!
Ja mikäli sikäli tämä paino ei nyt tässä nytkähdä toiseen suuntaan tässähän olisi vielä optiona yli 2 viikkoa aikaa ilmottaa ruhonsa kisaankin......ei lainkaan pois suljettu ajatus..
Mutta nyt talutteleen imuria tai moppia tai molempia gymille ja miksei muutamaa plukia yritä saada samalla tarttumaan kiinni betoni paaluihin...hermoja raastavaa poraamista!
Moi!T,Timppa